6: Muistojen arkistot

 
 
00:00 /
 
1X
 

Ikä on pelkkiä numeroita. Väitteenä sellainen, joka tuntui todelta silloin, kun ikääntymistä ei huomannut. Sen jälkeen kun rappeutuminen alkoi, ja sai kiusaksi ikänäön ja vessakäynneille pakottavan eturauhasen, niin oivalsi että numerot kertovat ajan kulumisesta ja vanheneminen muuttaa siinä kuin puberteettikin.

Ikääntyminen lisää myös muistojen määrää. Ainakin toivottavasti. Ja mitä enemmän muistoja, niin myös sitä enemmän unohdettavaa. Minä olen unohtanut jo melkoisen osankin elämästäni – tosin se ei ole uusi asia, en minä nuorena aikuisenakaan muistanut mitään lapsuudestani. Ehkä liian tasainen elämä, siis omassa mittakaavassa ja kontekstissään, ei synnytä tarpeeksi vahvoja synapseja, että muistot saisi palautettua takaisin vain niin halutessaan. Ikääntyminen muuttaa myös tapoja. Innostuu erilaisista asioista, kuten kevään ensimmäisestä västäräkistä tai aitatolpasta riitelevistä variksesta ja harakasta.

Muistoja ja elämää tulisi arkistoida. Se, että käyttääkö siihen Facebookia, Instagrammia, päiväkirjaa tai kännykkäräpsyjä, on toissijaista. Ne ovat vain työkaluja. Mutta työkalujen ongelmana on se, että ne varastoivat muistot ja siten päättävät, että säilyvätkö muistomme tuleville polville tai vanhenevalle minälle vai eivät.

Kommentoi