Kun kirjoittaa Facebookissa mihin tahansa ryhmään, jossa kysytään mitä tahansa asiaa, johon osaa vastata, niin edessä on ongelma. Täytyy päättää suunta ja tyyli.

Mitä haluaisin sanoa
vastaan
Mitä pitää sanoa
vastaan
Mitä pitäisi sanoa


Tuo dilemma tosin edellyttää, että on ylipäätään mielipide jostain. Tai edes tärkeistä asioista. Suurimmalla osalla ei ole. Ja vaikka olisi, niin suuta ei saada auki. Joku voi vaikka suuttua ja sanoa pahasti. Sillä ei ole merkitystä, että se joku – jolle ei sanota – on saattanut aikomuksillaan, sanomisillaan tai tekemisillään suututtaa ja sanoa pahasti. Jyrätä.

Kun joku kysyy vaikkapa laventelin käytöstä punkkihäädössä, niin

Mitä haluaisin sanoa on, että käytä mitä tahansa hajusteita haluat, mutta jos et halua ottaa riskiä borrelioosin, aivokuumeen tai minkä tahansa punkkivälitteisen taudin kanssa, niin kannattaa unohtaa huuhaa. Silloin kun laventelia on käytetty, niin ihmiset kuolivat nuorina ja perin sairaina.

Tuosta seuraa välitön vastahanka, koska kysymyksen asettelu paljastaa, että halutaan vahvistusta luulolle, ei tiedolle. Ja olet paska jätkä, ja ilkeäkin, koska et kerro mitä halutaan kuulla. Monet kehuvat kuinka suoria he ovat ja haluavat jättää bullshitin väliin. Aidosti aina harva on, ainakaan vastaanottajina. Sanojia sitten löytyykin.

Mitä pitää sanoa, on mallia vähin mahdollinen ja tärkein asian. Kuten että laventelia on käytetty entisinä aikoina mm. punkkihäätöön, niin se tuskin toimii hajuaistittomalla ötökällä – mutta tokikaan sitä ei ole tutkittu. Kysyjä reagoi sanoihin

  1. käytetty entisinä aikoina tai
  2. ei ole tutkittu (merkityksessä Big Pharmaa ei kiinnosta)

ja kiitää ostamaan laventelia – tai käyttää jo ostamaansa, koska tietenkään ei kannata etukäteen kysyä.

Et herätä tunteita, sinua ei muisteta ja seuraavassakin kysy/vastaa-kierroksessa olet vain tuntematon piipittäjä, joka hukkuu massaan. Mutta et sentään pahoita kenenkään mieltä – paitsi ehkä omasi, koska tiedät kuiskaavasi tuuleen.

Mitä pitäisi sanoa, on että… minä en tiedä. Ei ole olemassa mitään keskitietä. Toisaalta täytyisi osata ja vastata niin, että asia menee perille; että kysyjä saa vastauksen, johon tyytyväinen, vaikka joutuisikin muuttamaan ennakkokäsityksiään. Mutta kukaan ei saa pahoittaa mieltään ja se tapahtuu automaattisesti, jos lukijoiden joukossa on yksikin uskova.

Pitäisi siirtää vastuu kuulijalle, mutta ketä moinen motivoi? Ja jos nostaa sanomisensa yleisen kohinan yli, niin tikka lentää. Ei suurin osa kestä tai halua vastaanottaa painetta, joka tulee jos rikot yleisen kuplan. Harvempi jaksaa dialogia, jossa asian painavuus määritellään sillä kuka kovimmin huutaa.

Dominanssi, laumadynamiikka. Ohjaavat monien tekemisiä ja sanomisia.

Jokainen tietää miten tuo toimii työpaikalla. ”Kyllä mä sitten sanon kun pomo on paikalla, tämä ei voi mennä näin”. Ja kun pomo on paikalla, niin heitetään tikkaa jonkun selkään ja muistetaan mainita, että ”minusta asia menee aivan mahtavasti”.

Ja näiden kanssa pitäisi elää…

 

Kommentoi