Syötteessä on tullut vastaan linkkisuositusta Aamulehden lukijan kirjoittamaan luontoaktivistijuttuun. Ei kannata klikata, teksti oli pääosin täyttä sontaa.

Mutta ymmärrän tämän kärjistyksen: ”Ympäristöaktivistit asuvat useimmiten eteläisessä kivihiilellä lämmitetyssä ja valaistussa kaupungissa, jossa talvella kipataan mereen 20 000 kuorma-autollista likaista lunta. Ympäristötempaustensa jälkeen nuo aktivistit ja Sitran ynnä muiden tutkijat esikuviensa mukaisesti lentävät Thaimaahan norsuja pesemään ja Malediiveille kuvaamaan kaloja uudella ihanalla kännykällään.

Avokadopasta kookoskastikkeella riisin kera huuhdotaan alas chileläisellä punaviinillä. Kaukolomilta kuvia someen lähetellessään sitten vaativat yksityisautoilun, lihansyönnin ja puun käytön lopettamista.”

Tässä nimittäin ollaan samassa tilanteessa, kun opettajat, maanviljelijät, yrittäjät ja työttömät olivat valmiita luopumaan pekkasista kilpailukyvyn nimissä. On helppo luopua sellaisesta, joka ei koske itseä.

Ei ole aivan sattumaa, että Vihreät mainostavat kaupunkeja ekologisuuden keitaina. Ei myöskään ole sattumaa, että autoilun rajoittaminen on tärkeämpää kuin lentorajoitukset. Ei myöskään ole sattumaa, että peltokäyttöön sopimattomat laitumet ovat suurempi ongelma kuin hiekka, betoni ja asvaltti. Siirretään sivuun omaan elämään kuuluvat ongelmat, legitimoidaan oma tarve ja rajoitetaan sieltä, missä vaikutus omaan mukavuuteen on olematon tai pieni.

Kulutuksen verottaminen on hieno asia. Massat ovat ongelma määrällään ja kun kulutuksesta niin kallista, että kokonaisuus laskee, niin se ei kuitenkaan koske varakkaampaa paria prosenttia. Kulutus ja saastuttaminen valkopestään tekemällä siitä statustuote.

Päästömaksuilla ja vastaavilla ”saasteveroilla” kikkailu on vielä hauskempi keksintö. Teollisuuden kuormitus on hyväksyttävää, kunhan siitä maksaa. Sama koskee myös kerrannaisia, kuten työsuhdeautoa tai työhön liittyvää lentämistä. Se, että maksuilla ei vähennetä saastumista, eikä kertymällä poisteta haittoja, on toissijaista. Taas oikeudesta kuormittaa ympäristöä tehdään statustuote ja mikä parasta: artisti maksaa.

Ei teollisuuden maksut teollisuutta rasita. Ne siirtyvät loppukuluttajan maksettaviksi hinnoissa, kuten kaikki muutkin kulut.

Liittyvät kuvat:

Kommentoi